Sovelluspäällikkö, Fintraffic Raide Oy
Fintraffic ohjaa liikennettä maalla, merellä ja ilmassa. Yhteensä yli 1 100 huippuammattilaisen joukkomme työskentelee neljän eri liikennemuodon parissa: lennonvarmistuksessa sekä meri-, tie- ja raideliikenteenohjauksessa. Haluamme olla omalta osaltamme myötävaikuttamassa siihen, että Suomessa on maailman turvallisin, sujuvin ja ympäristöystävällisin liikenne. Kehitämme aktiivisesti tulevaisuuden digitaalisia ratkaisuja sekä teemme töitä luodaksemme Suomeen maailmanluokan liikenteen ekosysteemin.
Fintraffic Raiteessa vastaamme Suomen rautatieliikenteen ohjauksesta ja hallinnasta. Tällä hetkellä käynnissä olevassa Digirata-hankkeessa edistämme Suomen rautateiden digitalisaatiota merkittävimmällä tavalla vuosikymmeniin. Tavoitteenamme on lisätä rautateiden kapasiteettia, toimintavarmuutta, kustannustehokkuutta ja ympäristöystävällisyyttä modernisoimalla Suomen junien kulunvalvonta vastaamaan yhteiseurooppalaisiin standardeihin.
Fintraffic tunnetaan liikenteenohjausyhtiönä, mutta todellisuudessa toimimme kuin tekkiyhtiö. Suomen rautatieliikenne ei ole ikinä ollut näin isossa murroksessa kuin nyt ja sen teknologista kehitystä pääsemme täältä käsin viemään eteenpäin.
Haemme nyt kasvavaan joukkoomme informaatiojärjestelmien sovelluspäällikköä työskentelemään osana järjestelmäkehitystiimiä
Työnkuvasta:
Haluamme tarjota ihmisille mutkattoman ja informatiivisen junamatkan, jonka varmistamme korkeatasoisella järjestelmäkokonaisuudella. Ajantasaista tietoa junaliikenteen aikatauluista, poikkeuksista ja häiriöistä kertova järjestelmäkokonaisuus on konkreettinen rajapinta reaalimaailmaan. Sovelluspäällikkönä pääset toimimaan tässä mielenkiintoisessa rajapinnassa ja vastaamaan näiden erilaisten informaatiojärjestelmien hallinnasta, kehityksestä ja budjetoinnista. Helsingin päärautatieaseman aikataulunäyttö saattaa kuitenkin joskus vilkkua punaisena, joten tällaisten häiriötilanteiden ja toimittajien korjaustoimenpiteiden seuranta sekä häiriötilanteiden ratkaisemisen yhdessä tiimisi kanssa kuuluvat myös tehtäviisi.
Haluamme varmistaa, että matkustajainformaation laatu myös tiedon tuottamisen näkökulmasta säilyy relevanttina. Pääset myös roolissasi visioimaan, millaista tietoa järjestelmät tuottavat tulevaisuudessa, ja miten ne integroituvat osaksi yhteiseurooppalaista järjestelmää.
Eduksi katsotaan:
Kokemus tuotepäällikön ja –omistajan tehtävistä, tuotehallinnasta, projektityöstä sekä toimittajien hallinnasta
AWS Certified Solutions Architect Associate -sertifikaatti
Kokemusta erilaisista kehittämisen menetelmistä, esim. SCRUM, SAFe
Kokemusta integraatiorajapinnoista ja järjestelmä- ja sovellusarkkitehtuurista
Kokemus hallinnollisen ja teknisen tietoturvan kehittämisestä, ylläpidosta ja raportoinnista
Tarjoamme sinulle työpaikan, jossa pääset vaikuttamaan hyvin konkreettisesti rautatiejärjestelmän toimivuuteen ja sen tulevaisuuden kehitykseen. Tehtävässä onnistuaksesi saat kattavan perehdytyksen sekä toimintaympäristöömme että yhtiön toimintaan. Fintrafficilla on tarjolla myös monipuolisia urakehitysmahdollisuuksia. Haluamme pitää huolta henkilöstömme hyvinvoinnista ja meillä on käytössä tavallista laajemmat työterveyspalvelut. Konsernin henkilöstölle tarjoamme lisäksi työnantajan tukemat monipuoliset työsuhde-edut, johon kuuluvat muun muassa:
Työmatkaetu
Lounasetu
Liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietu
Työsuhdepolkupyöräetu
Tarjoamme sinulle lisäksi nämä:
Monipuolisen ja vastuullisen tehtävän, joka kasvaa mukanasi
Mahdollisuuden työskennellä monialaisten kollegoiden ja koko rautatietoimialan sekä eurooppalaisten huippuammattilaisten kanssa
Pääkonttorimme modernit toimistotilat Helsingin Länsi-Pasilassa sekä mahdollisuuden joustavaan etätyöskentelyyn
Tehtävä edellyttää kuitenkin matkustusvalmiutta sekä työskentelyä pääkonttorillamme joitakin kertoja kuukaudessa
Kiinnostuitko?
Olemme vahvasti sitoutuneita arvoihimme Fintraffic: Arvot - YouTube. Lisätietoja meistä löydät osoitteesta www.fintraffic.fi.
Talented hoitaa ensimmäisen haastattelukierroksen, jonka jälkeen työtehtävästä ja kulttuurista pääsee juttelemaan tarkemmin Henri Lindqvistin ja Hannu Viitasen kanssa.
Käytämme soveltuvuusarviointia päätöksemme tueksi. Tehtävään valittavasta henkilöstä tehdään hakijan suostumuksella henkilöturvallisuusselvitys (Turvallisuusselvityslaki 726/2014). Turvallisuusselvitysmenettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa http://www.supo.fi
- Department
- Partners' Jobs
- Locations
- Helsinki
- Remote status
- Hybrid Remote
Sovelluspäällikkö, Fintraffic Raide Oy
Loading application form